torstai 1. kesäkuuta 2023

Hän valaisee askeleeni-Stormie Omartian

Perustietoa

-197 sivua

-Kustantaja: TV7 kustannus

-kirjoittaja Stormie Omartian, suom. Kaisa Puuskari

Kirjoittajasta

 Stormie Omartian on kirjoittanut kirjasarjan The Power of a Praying. Se on myynyt maailmanlaajuisesti yli 11 miljoonaa kappaletta. Stormie ja hänen miehensä Michael ovat olleet naimisissa 40 vuotta ja heillä on kolme aikuista lasta (kirjan takakansi) 

Aihe (tiivistelmä) 

 Kirjan joka luvun lopussa on käsiteltyyn aiheeseen liittyvä rukous ja aihekohtaisia Raamatun paikkoja. Kun tie näyttää epävarmalta, opettele pitämään kiinni Hänen kädestään. Anna Hänen johtaa askeleesi sinne, mihin yksin kulkien et löytäisi. Hänen valaisemallaan tiellä löydät perille. Jumala opettaa luottamaan Häneen joka askeleella. (kirjan takakansi) 

Ajatuksia

Kirja toi aivan uuden näkökulman kärsimykselle. Sen sijaan, että ajattelisi olevansa Jumalan tahdon ulkopuolella, kun on vaikeuksia, voikin ajatella, että se voi olla juuri Jumalan valitsema tie. Se kasvattaa ja opettaa asioita, mitä ei olisi voinut muuten oppia; turvaamaan paremmin Jumalaan. Olen oppinut, että kärsimykseen sisältyy ihan oikeasti siunaus. Voin sanoa sen ihan omasta kokemuksesta. Olen kärsinyt vuodesta 2018 pitkäaikaisesta sairaudesta, joka on välillä parempi ja välillä huonompi. Tämä kirja oli rukousvastaus ja sai minulle Raamatun kohtienkin kautta aivan uuden näkökulman! Minua on tänä aikana rohkaissut myös Ginny Owensin laulu If you want me to. Tässä suora lainaus (käännettynä):

Koska en ole se, joka olin
Kun otin ensimmäisen askeleen
Ja pidän lupauksesta kiinni
Et ole vielä valmis minun kanssani
Joten jos kaikki nämä koettelemukset tuovat minut lähemmäksi sinua
Sitten menen tulen läpi, jos tahdot niin. 
( Linkki lauluun: https://www.youtube.com/watch?v=aaXxwFpavj4 )
Tämä laulu ja kirja sopivat jotenkin tosi hyvin yhteen! Suosittelen kirjaa erityisesti niille, jotka kokevat tällä hetkellä vaikeita
asioita ja joista tuntuu, että Jumala ei vastaisi. Siunausta ja voimia ihan jokaiselle💗 
 
Ps. Kirjan vierellä on hyvä pitää Raamattua mukana😊 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kesälukemista!

Tein vähän erilaisen postauksen. Ajattelin, kun kesä tulee ja monilla on aikaa lukea, niin tässä 9 kirjasuositusta😊: 1. Tehtävä Somaliassa-...